Vinkkejä kuvaantulijoille

08.09.2020

Ole itse suurin kriitikkosi! Älä luota kuvaajan makuun ;)

Se mitä näkyy peililssä, näkyy kuvassa!

Ole vapaasti oma itsesi, ja anna sen näkyä!

Kerrothan kuvaajalle, jos sinulla eritystoiveita!
Tai vaikkei ne ei olisi edes erityisiä. Pienetkin toiveet pyritään toteuttamaan.


VINKKEJÄ KUVAUKSEEN TULTAESSA


Jokainen kuvaus on aina ainutlaatuinen, tärkeä tapahtuma kuvattaville sekä myös kuvaajalle. Tärkeää kuvassa on luonnollisuus - olla kuvassa jännittämättä tilannetta, joka ei kuvattavalle ole päivittäinen tapahtuma. Kuvaaja on kuitenkin alansa ammattilainen, jonka tehtävä on auttaa parhaansa mukaan asiassa. Ujoin lapsikin unohtaa yleensä kameran hetken leikittyään ja tilaan tutustuttuaan. Pyrimme siihen, että kuvauksissa meillä ei ole koskaan kiire; tällöin pienimmilläkin on aikaa tutustua tilaan ja tilanteeseen. Nykyään kuvataan paljon erilaisia kuvauksia, eli moni tilanne on kuvaajalle ennestään tuttu.

Jos teillä on kuitenkin jotain erityistoiveita, tai jotain muita seikkoja jotka auttavat kuvaajaa jo kuvaukseen valmistautuessaan, ne kannattaa silti aina mainita etukäteen.

Tyylimme on kuvata valkoisella taustalla, joka sallii liikkumisen valotuksen silti onnistuessa. Vaalea tausta kuvissa sopii myös monesti skandinaaviseen vaaleaan sisustukseemme. Meillä on kuitenkin myös muutama muu tausta - jos toivoo muuta kuin valkoista, siitä kannattaa mainita ennen kuvausta. Emme välttämättä myöskään kuvaa aina sitä ihan perinteisintä "pönötyskuvaa", eli jos sellaista toivotte, niin sekin toivomus kannattaa esittää. Tämä erityisesti lapsikuvauksissa, muissa kuvauksissa käytämme myös harmaata tai mustaa taustaa.

Mitä kannattaa huomioida ennen kuvausta?

Pukeutumisessa paras vinkki on yhtenäisyys. Vaikka perhe/suku tulisi kuvaan uimapuvuissa, se näyttää hyvältä/hauskalta, jos kaikki ovat pukeutuneet uimapukuun. Yhtenäiseksi teemaksi käy hyvin vaikka ruudut, raidat, valkoiset T-paidat, pastellisävyt, golfasut tai mikä muu tahansa. Eli "teemasta" käy jo se, että kaikilla on farkut. Toinen hyvä vinkki myös on, että kannatta pukeutua siten, miten tuntee olonsa hyväksi. Mieluummin kuvaamme rennosti lattialla maaten, kuin jäykästi pönöttäen :) Minkään kuvion tai värin suhteen ei ole rajotteita, valkoinen taustamme antaa kaikkien kukkien kukkia tai olla kokonaan vaaleasävyinen; valkoinen asu valkoisella taustalla toimii myös hienosti!

Kuvaamme usein myös kokokuvia, joten huomio jalkoihin - kenkiin ja sukkiin! Yhteinäisyyden vuoksi yleensä näyttää parhaalta jos kaikilla joko on kengät, tai sitten aina toimiva vaihtoehto on, että kaikki ovat paljain varpain. Perheen pienimmille ei siis ainakaan kannata lähteä kenkiä ostamaan :)

Kaikkiin kuvauksiin voi halutessa ottaa mukaan omaa rekvisiittaa. Täältä löytyy kaikenlaista, eli mitään ei ole pakko ottaa. Mutta jos haluaa, voi mukaan ottaa harrastukseen liittyvää, jotain mistä pitää. Lapsilla pehmoleluja, aikuisilla tennismailoja, balettitossuja, lempilevyjä, meriaiheisia tyynyjä, mitä ikinä keksii!


Koirat ja muut lemmikit kannattaa ottaa kuvaan mukaan - vaikka epäilisi kuvan onnistumista liikkuvan lemmikin kanssa - yleensä nekin tavalla tai toisella kuvaan mukaan saadaan. Tämä taas vinkki, ei missään tapauksessa edellytys. Lähellekään kaikki perheet eivät ota mukaansa mitään ja hyvä tulee niinkin.

Itse kannattaa olla se suurin kriitikko, eli jos jostain asiasta pukeutumisen suhteenon tarkka, kannattaa kuvauksen aikanakin olla tarkkana eikä luottaa siihen että kuvaaja huomaa tai että hänestä samat asiat ovat tärkeitä. Ei siis kannata luottaa kuvaajan hiusmakuun siitä, milloin tukka on hyvin vaan niitä kannattaa hiuksistaan tarkan tarkkailla hiuksia läpi kuvauksen :P Pieniä korjauksia voi myöhemminkin tehdä, mutta isosti ei voi ruokaista suuta, kökköistä nenää eikä silmän päällä olevia hiuksia korjata, aina ei ollenkaan. Näissä liikutaan aina liukkailla jäillä, eli kuvaajan paras rooli on olla mukautuva - kaikki eivät kaipaa kökötöntä nenää, toiset ovat hyvinkin tarkkoja että kaikki on viimeisen päälle. Eli perheet ovat erilaisia, ja kuvaajan tehtävä on ikuistaa kukin sellaisena kuin he ovat. Lähtökohtaisesti kaikki minkä silmä näkee, myös näkyy kuvassa.

Kuvaamo ei valitettavasti voi ottaa vastuuta, jos esim vaatteessa on reikä, lika tai roska. Jos siis havaitset tällaisen vaatteessasi, laita se päälle vain, jos se ei sinua haittaa. Kuvaaja saattaa kyllä reijästä sukanpohjassa mainita, mutta tässä aina tilanteen mukaan, eli onko "noloa" kuvattavalle tästä sanoa vaiko ei. Kuvaaja ei myöskään voi nähdä pienimpiä roskia, likoja esim suupielissä. Vanhemmat ovat yleensä paljon lasta lähempänä, ja heidän vastuulleen kyllä kuuluu tällaiset, niin tylsältä kuin se saattaakin kuulostaa. JOS tällaisia kuitenkin jää, voi kuvaajaa toki pyytää, josko hän voisi ne jälkikäteen korjata. Usein nämä onnistuukin. Hyvänä lähtökohtana on, että kuvaajaa ei häiritse mikään :D Jos itseä häiritsee, se kannattaa kuvaantullessa huomoida.

Yskät, flunssat eikä muutkaan pienet naarmut/finnit haittaa kuvausta. Harvoin pienemmillä olekaan sellaista hetkeä, ettei ole "mitään", ja pienen flunssan tilalla voikin olla seuraavalla viikolla kunnon mustelma otsassa :) Kuumeisena oikein kukaan ei ole oma itsensä, eli tällöin aika kannattaa siirtää.

Studiolla työskentelee useampi kuvaaja, joka saa valitettavasti migreenin tupakanhajusta :( Toivottavaa olisi, jos tupakalta ei tultaisi suoraan sisälle melko pieneen kuvaustilaan. Kiitos!

erityisesti LAPSIKUVAUKSEEN TULEVILLE

Lapsen kanssa kuvaan tullessa on kiva, jos molemmat vanhemmat pääsevät mukaan, sillä on lapselle luontevaa aloittaa kuvaus turvallisesti vanhempien sylissä. Yhden lapsen kanssa riittää yksikin vanhempi, mutta jos lapsia on useampi on apukädet aina tervetulleita. Tämä kuitenkin vain toivomus eli hyvin pärjätään yhdelläkin vanhemmalla.

Yleensä kuvaus eteneen niin, että pikkuhiljaa lapsi lasketaan sylistä, liikutaan ja vähän vaikka hassutellaankin yhdessä. Kohta lapsi ei huomaakaan, kun vanhemmat on siirtyneet kuva-alalta hiukan syrjään - ja kuvaus jatkuu kuin kuvassa ei oltaisikaan, leikkien ja puuhaillen. Opittuaan esim. liikkumaan, lapset eivät yleensä halua olla paikallaan ja onneksi nykyään saavatkin liikkua - jopa kannustamme heitä siihen.

Studiolla on siis paljon kaikenlaista rekvisiittaa, mutta on kiva, jos lapsella on kuvassa jotain "ihan omaa". Eli studion nallen sijaan lapsen oma nalle, vasara, nukke, auto, keinuhevonen tai vaikka vaan unirätti. Mieleenpainuvin on ehkä ollut saunakauha -- jos lapselle on tärkeää saunakauha, ottakaahan se mukaan! Jos muutoinkin on erityistoiveita rekvisiitan suhteen, voi niitä ottaa vapaasti mukaan kuvaukseen. Vauvoilla voi olla pikkunalle, hauska hattu (joka on vaikka isin) tai vauvakengät, jotka eivät ole kuvassa edes jalassa vaan muuten vaan rekvisiittana. Pakko ei tietenkään ole ottaa mitään mukaan, mutta voi, jos haluaa. Auton saa parkkiin yleensä ihan ikkunan alle, eli rekvisiittaa ei tarvitse kantaa kaukaa.

Kuvausaika lapsi/perhekuvauksessa 1h on kuvaukseen pukemisineen ja muine valmistautumisineen kullekin varattu aika. Joskus kuvaus sujuu nopeastikin - joskus hitaammin - lasten ehdoilla ja rytmillä kun mennään, usein selvitään puolessakin tunnissa. Yleensä arkipäivisin on aikaa käytössä huomattavasti runsaammin, lauantaisin on valitettavasti usein tiukempi aikataulu. Arkisin ei pieni myöhästyminenkään yleensä haittaa, mutta erityisesti lauantaisin kannattaa yrittää olla mahdollisimman täsmällisesti paikalla. Kovasti etuajassakaan ei siis kannata olla, jottei joudu odottelemaan omaa kuvausta.

Ihan pienten vauvojen kanssa kuvaan tullessa kannattaa varautua siihen, että vauva haluaa tankata ruokaa välillä. Tunnin kuvauskeikka ei ole niille ihan kevyttä puuhaa :)

Pikkuneitien mekot saattavat joskus olla niin lyhyitä, että vaippa vilahtelee alta. Pikkuiset alushousut pelastavat tällöin monta tilannetta. Pienimmistä kuvataan usein myös kuvia ilman vaatteita. Jos haluaa, tässäkin tilanteessa mukaan voi ottaa vaikka jotkut kivat pikkupöksyt vaippojen piilottamiseksi.


HÄÄKUVAUKSISTA

Hääparien kanssa keskustellaan yleensä kaikesta kuvaukseen liittyvästä yhteisessä palaverissa ennen h-hetkeä. Mutta myös hääkuvaan voi mukaan harrastuksen, vaikka morsiusneitoja, bestmanin, kaason, oman teeman mukaista rekvisiittaa jne. Siviiliparien kanssa on yleensä aikaa miettiä näitä kuvauksenkin aikana, mutta kirkkovihkipareilla on usein tiukka aikataulu, jolloin etukäteissuunnittelusta voi olla apua.

YLIOPPILASKUVAUKSET

Ylioppilaiden muistilistaan kuuluu ylioppilaslakki (voidaan ottaa myös ensin kuvia ilman lakkia), kukka ja kengät. 100% varma valinta kukaksi on ruusu, mutta kaikki muut vaihtoehdot on hyvinkin persoonallisia. Eli kannattaa avoimin mielin katsella kukkakaupassa vaihtoehtoja. Jalkaan unohtuu joskus perus tennarit, mutta osassa kuvissa saattaa näkyä myös kengät, eli jos ei halua tennareita, juhlakengät mukaan. Sukat näkyy pojilla usein myös housunlahkeiden alta.
Omaan harrastukseen liittyvää rekvisiittaa voi halutessa ottaa mukaan; esim. tanssikengät, jalkapallon, tennismailan tai koiran.

Pojille kannattaa laittaa erityisesti kuumalla säällä vähän puuteria, sillä kiiltoja en hankalampi jälkikäteen poistaa. Isoimmat ihohuolet ei haittaa, isoimpien finnien poisto on helppo juttu kuvankäsittelyssä.

HUOMENLAHJAT/POLTTARIKUVAUKSET

Huomenlahjakuvauksiin voi ottaa mukaan jotain kaunista alusvaatetta, rentoa flanellipaitaa tai muuta yöpukua. Hauskaa rekvisiittaa voi olla vaikka shanpanjapullo ja lasi, suklaarasia tai jotain, joka liittyy mieheen. Hyvä vinkki myös esim. polttareihin, on tuoda morsian kuvaan. Ensin kuvaamme koko porukan ja ikuistamme hauskan päivänne ja sitten kuvaamme vielä morsiamesta huomenlahjakuvat ryhmäkuvien jälkeen.

RASKAUSKUVAUKSET

Raskauskuvauksissa pukeutuminen on ihan kuvattavan toiveista kiinni. Joskus kuvataan kaikki otokset vaatteilla, joskus kaikki ilman vaatteita ja kaikkea siltä väliltä. Eli ihan niin kuin kuvattava tuntee olonsa mukavaksi. Rekvisiittana voi olla vaikka pieniä, tulevan vauvan vaatteita.

LEMMIKIT

Eläinkuvauksiin ei ole erityisvinkkejä. Ehkä sellainen lisävinkki, että silloin tällöin saattaa kameran eteen osua myös emäntä tai isäntä, eli ei nyt parasta päälle, mutta varautua voi ;)

MILJÖÖ

Ulkokuvauksissa käymme lähimaastossa, eli Trikoon lähistöltä jo tien toiselta puolen löytyy kivaa kuvausmaastoa. Mahdollisesti voimme mennä myös läheiselle Rosendahlin hotellin ranta-alueelle. Sateen sattuessa kuvaamme sisällä studiolla. Dokumentaarista vihki/hautajais yms kuvausta meillä ei ole toistaiseksi tarjolla.

MUUTA HUOMIOITAVAA


Kuvankäsittely on iso apu tämänpäivän kuvauksissa. Eli pienet nypyt, naarmut ja ihovirheet saa yleensä helposti korjattua. Hiukset kannattaa kuitenkin laittaa hyvin eikä luottaa kuvankäsittelyyn, sama koskee mm. flunssaista nenää. Isolta tasaiselta pohjalta pystyy korjaamaan virheitä, mutta taas silmät, sieraimet ja leuanalunen ovat hankalampia paikkoja. Pienet kilojen kavennukset tai toivottaessa lisäykset onnistuu sensijaan melko huomaamattomasti, samoin tummien silmänalusten poisto ;)

Jos ei tykkää omista käsivarsistaan, on hyvä vinkki laittaa päälle pitkähihaista. Ja kyllä, vaikkeivat ihokarvat pienimmissä kuvissa näykään, niin jos niistä ei tykkää, kannattaa asiaan kiinnittää huomioita jo kotona ;P Meikissä kannattaa huomioida erityisesti kädet ja kaula! Laittaessa meikkivoidetta kasvoille, saattaa väriero etenkin talvisin olla suuri. Kädet (käsivarret lähinnä, näkyy jos ei ole pitkähihaista vaatetta). Kaula näkyy myös, jos on avoinainen kaula-aukko. Jos vaan onnistuu, niin miehellekin kannattaa puuteria vähän huiskaista nenänpäähän, jos ei tykkää kiilloista kuvissa.

...Klassikkoja ovat kysymykset; voiko hatun poistaa papan päästä tai voiko lapsesta saada nakukuvan riisumalla vaatteet kuvankäsittelyssä? Valitettavasti tällaiset eivät ainakaan vielä onnistu. ¨Päiden" vaihto onnistuu, eli jos perhekuvassa yksi on huonosti, ja taustalla vain valkoista -- yleensä rinnakkaisesta eli samankaltaisesta kuvasta voi pään vaihtaa. Jos taustalla on jotain muuta, kuten vaikka lapsi vanhemman sylissä, on tehtävä jo huomattavasti vaikeampi, jopa mahdoton (tehdä huomaamattomasti).

Pienet kuolatipat onnistuu poistaa, isommatkin riippuen taas taustasta: yksivärisestä poistaminen onnistuu helpommin, kuviollisessa pitää huomioida sitten jo "paikan" kuvioiden sovittaminen yhteen, eli ei ole ihan niin helppoa. Taustan värjäys/vaihto onnistuu kuvasta riippuen, mutta ei kuulu peruskäsittelyyn. TÄRKEÄÄ kuvankäsittelytoiveissa on, että ne esittää! Uskokaa vaan, täällä on jouduttu palauttamaan niin poisputsattua räkää takaisin, tai pitkää kuolavanaa. Eli lähtökohtaisesti emme lähde noitakaan poistamaan, ellei niistä ole erillistä toivetta.

Pienet peruskuvankäsittelyt kuuluvat hintaan, isommista velotamme tuntihinnan 50e.